Valtakunta » Suur-Suomi » Vastarinta

Vastarinta

Synnytäänkö terroristiksi vai tullaanko sellaiseksi ympäristössä tapahtuvan kehityksen myötä? Sosiaalipsykologian ja rotuhygienian ammattilaiset eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä siitä, mikä saa tavallisen nuoren ryhtymään terroristiksi. Toimintamielialan luomisessa kontaktit ovat tärkeitä, sillä ryhmä muovaa jäsentensä ajatuksia. Terroristit hyväksyvät laittomuudet, sillä he kokevat oman moraalinsa korkeammaksi kuin laki. Nuorten käyttäytymistä tutkineen Turun yliopiston dosentin Alarik Hernbergin mukaan kurinpalautus on harvoin tehokas keino nuorten hillitsemiseen, pikemmin olisi pyrittävä muuttamaan olosuhteita...
Turvallisuuspoliisi-lehti 6/83

”Jorma Johteinen oli 28-vuotias metallimies ja innokas nuorisoliittolainen. Hän oli kuulunut myös Suomi–Neuvostoliitto–seuraan. Seuran lakkauttamisen myötä Johteinen joutui ensin turvasäilöön ja sitten rangaistuspataljoonaan. Hän loikkasi Neuvostoliitton puolelle ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi poliittisiin tehtäviin Suomessa. Koulutuksen jälkeen hänet pudotettiin lentokoneesta Helsingin lähettyville. Sotapoliisit pidättivät hänet maaliskuussa 1944. Toverien kertoman mukaan häntä kidutettiin Turussa, ja hän kuoli sellissään toukokuussa.
Suomen Vastarintaliikkeen historia (Samizdat Kustannus, 1981)

Suomalainen vastarinta kehittyi hyvin hitaasti. Sen juuret olivat sotaa edeltävän ajan Suomen kommunistisen puolueen SKP:n maanalaisessa toiminsa. 1920–luvulla kommunistinen toiminta oli koko maassa kiellettyä. Puolue pyrki uuteen aseelliseen kapinaan ja proletariaatin diktatuurin perustamiseen keinolla millä hyvänsä. Suurin osa puolueen johtohenkilöistä eli maanpaossa Neuvostoliitossa. 1930–luvulla SKP muutti stategiaansa. Kommunisteja kehoitettiin liittymään sosialidemokraatteihin ja toimimaan sen riveissä pyrkien vaikuttamaan puolueen politiikkaan. Talvisodan jälkeen äärivasemmisto sai hetken ajan toimia vapaasti julkisestikin Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seurassa, jossa oli 40 000 jäsentä ennen lakkauttamistaan joulukuussa 1940. Jatkosodan alkaessa kommunistit olivat paremmin valmistautuneita ja aloittivat vastarintatoiminnan.

Sodan aikana kaikki vähänkin epäilyttävät vasemmistolaiset ainekset pyrittiin keräämään vankileireihin. Suurin osa SKP:n aktiivijäsenistä joutui Valtiollisen poliisin turvasäilöön. Koko sosialidemokraattisen nuorisoliiton Tampereen osasto lakkautettiin alkuvuonna 1941, kun se ei suostunut erottamaan kommunisteiksi leimattuja jäseniään. Jatkosodan alussa osa vasemmistonuorista otti yhteyttä toisiinsa ja aloitti sodanvastaisen toiminnan. He levittivät lehtisiä, vakoilivat sotatarviketeollisuutta, auttoivat venäläisiä sotavankeja ja harjoittelivat ampumista. Eräs ryhmän jäsenistä toimi radistina armeijassa ja välitti tietoja Tampereelle.

Nuorten sabotaašitoiminta alkoi syksyllä 1941. Ensin he sytyttivät metsäpalon erään varikon lähellä. Sitten he vahingoittivat armeijan autoja eri tavoin, monista he puhkoivat renkaat. Ratinassa he onnistuivat räjäyttämään auton. Sitten he päättivät räjäyttää kaikki kolme Tampereelle tulevaa junarataa. Eräänä yönä ryhmän tytöt veivät panoslaatikot ja asettivat laukaisimet kiskoille. Työ ei kuitenkaan onnistunut, ja vain yksi veturi vahingoittui. Muuallakaan Suomessa ei junia onnistuttu suistamaan kiskoilta tai merkittävästi vahingoittamaan.

Attentaattitoiminta oli kiivaimmillaan kesällä ja syksyllä 1942. Nuoret asettivat pommeja muuntoasemille ja tehdassäiliöille. Eräänä syksyisenä yönä vastarintaliike toimi 11 eri paikassa. Valtiollinen salainen poliisi Valpo seurasi sitä tiiviisti. Lokakuun lopussa pidätettiin yli 20 nuorta ja pidästystä seuranneeseen oikeudenkäyntiin osallistui myös kaupungin lastensuojelulautakunnan edustaja. Nuoret kielsivät syytteet, mutta suurin osa sai rangaistuksen. Tuomiot vaihtelivat pitkästä vankeudesta elinkautiseen.

Tampereen lähistöllä oli useita metsäkaartilaisryhmiä. He olivat yhteydessä nuoriin vastarintalaisiin, mutta eivät yleensä osallistuneet toimintaan. Sodan loppuvaiheessa rintamalta poistui yhä enemmän miehiä. Metsäkaartilaisia ja vastarintamiehiä piileskeli Hervannassa, jossa mutkaiset tiet kulkivat talosta toiseen metsien ja rämeikköjen läpi. Kaupunginosa oli niin harvaanasuttu, että piilopaikkoja oli helppo löytää.

Suurin osa äärivasemmistolaisista pysyi turvasäilössä sodan loppumisesta huolimatta. Natsi-Saksan vaikutus vuoden 1946 eduskuntavaaleissa ja oikeistoradikaalien nousu Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi pelotti kuitenkin monet aikaisemmin maltillisina pysyneet sosialidemokraatit liittymään maanalaiseen toimintaan. Samana vuonna vankijunasta Riihimäellä karannut Yrjö Leino ja vankilasta vapautunut Hertta Kuusinen perustivat maanalaisen Suomen Kansan Demokratisoinnin Liiton SKDL:n, jonka tarkoitus oli harjoittaa titolaista kansanrintamapolitiikkaa ja vastustaa Suomen muuttumista kansallissosialistiseksi valtioksi.

Huhut fasistien vallankaappauksesta 1948 lisäsivät pontta SKDL:n toiminnalle. Sosialidemokraatit antoivat hankkeelle omaa salaista tukeaan. Kotiutuneen armeijan varastoista katosi huomattavia määriä aseita, jotka päätyivät SKDL:n käsiin. Aluksi toiminta oli kuitenkin pienimuotoista ja suurin osa aktivistien työstä kului ympäri Suomea sirpaloituneiden vastarintaryhmien yhdistämiseksi SKDL:n ”sateenvarjon” alle. Useimmat liikkeen johtohenkilöt olivat yhä turvasäilössä, kuten Suomi-Neuvostoliitto-Seuran pääsihteeri Aimo Rikka, joka vapautui elinkautisesta vankilatuomiostaan vuonna 1952, pakotettiin Valpon jatkuvan seurantaan ja menehtyi hämärissä olosuhteissa vain yhtätoista kuukautta myöhemmin.

Huolimatta Valpon toimeenpanemista puhdistuksista, vankileireistä ja SKDL:n tukijoille langetetuista kuolemantuomioista (mm. kirjailijat Raoul Palmgren ja Hella Wuolijoki, Yrjö Murto sekä natsi-Saksaa arvostelleet kansanedustajat Karl Wiik, Mikko Ampuja, Väinö Meltti, Yrjö Räisänen, Kaisu-Mirjami Rydberg ja Cay Sundström) vastarintaliike jatkoi toimintaansa kaikkialla Suomessa. Myös porvarillisten puolueiden joukossa oli ihmisiä, jotka vastustivat Saksan kanssa solmittua yhteistoimintasopimusta. 1960-luvulle tultaessa SKDL:n maanalaisessa toiminnassa oli mukana hyvin laaja-alainen joukko ihmisiä. Ennen vuoden 1962 hyvin tunnettuja pommi-iskuja joukkotiedotusvälineitä oli ohjeistettu olemaan kokonaan puhumatta SKDL:stä. ■

ENSIO HARVA, Suomen Sosialidemokraatti

”Turvallisuuspoliisin päällikkö Heikki Grön antoi eilen virallisen lausunnon, jonka mukaan ääriainesten viimeaikainen hiljaiselo on huono merkki. "Bolševikit ovat varmasti liikkeellä, ja he suunnittelevat jotakin", Grön totesi tiedotusvälineille, ja jatkoi: "Ryhmät ovat pienenneet, mutta pienetkin ryhmät kykenevät tuottamaan suurta tuhoa. Jäljelle jää tiukka ydinjoukko, joka on valmis epätoivoisiin tekoihin." Vastuu kaiken terrorismin torjunnassa on turvallisuuspoliisilla. Tarvittaessa puolustusvoimat antaa virka-apua lain määrittelemissä puitteissa. Grön muistutti kuitenkin, että "Suomi kuuluu niihin maihin, joissa ei onneksi ole kovaa terrorismia", ja että tällä hetkellä "ilmassa ei ole mitään päällekaatuvaa, tai mitään sellaista josta turvallisuuspoliisi ei pystyisi suoriutumaan.”
Suur-Suomen Sanomat 9.5.1984

”Suomessa toimivista terroristijärjestöistä SKDL ja Toimintaryhmä Kansansota ovat kaikkein vaarallisimpia. SKDL käyttää tunnuksenaan ratasta, jonka sisällä on punatähti ja Sturmgewehr-44. Toimintaryhmä Kansansota on käyttänyt tunnuksenaan anarkistien rengastettua A-kirjainta, jonka päälle on mustalla maalilla maalattu V niinkuin ”Voitto”. Suoraan aseelliseen toimintaan keskittynyt Kansansota on pieni sirpaleryhmittymä, mutta Vako Oy:n talon räjäyttäminen Haagassa, isku IG Farbenin pääkonttoriin Herttoniemessä ja SVL:n Turun piiripäällikön Aadolf Kytökosken kidnappaus ovat osoittaneet, että koostaan huolimatta se kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan merkittäviä terrori-iskuja. Nähdessään edellä kuvatun kaltaisia symboleja kansalaisia kehotetaan ottamaan heti yhteyttä viranomaisiin.”
Poliisi-TV:n erikoislähetys 20.4.1984

”Tuoli on seinää vasten, toistan, tuoli on seinää vasten. Pekalla on pitkä parta, toistan, Pekalla on pitkä parta.”
Arkangelin radio, viesti vastarintamiehille