Kolmas Valtakunta on selvinnyt maailmansodasta voittajana ja järjestänyt Euroopan taloudelliset ja poliittiset olot oman mallinsa mukaisiksi. Uusi Eurooppa, itsenäisten kansallis-valtioiden unioni muodostaa yhtenäisen Valtakunnan markkaan sidotun talousalueen. Puolustusyhteistyö on paljon nykyistä pidemmällä. Eurooppa on hampaisiin asti aseistettu linnake, Festung Europa, joka suhtautuu kaikkiin ulkomaalaisiin vainoharhaisesti. Neuvostoliitto on vetäytynyt itään ja sen läntiset alueet on jaettu Saksan satelliittivaltioiksi.

Sota täytti myös suomalaisten karelianistien haaveen yhtenäisestä heimokansojen muodostamasta Suur-Suomesta. Maa on tavallaan demokraattinen, mutta ”ystävällismielinen naapurivalta” on saanut valtaan itselleen mieluisat henkilöt, jotka eivät epäile käyttää sisäpolitiikassa ”Berliinin korttia”. Tämä poliittinen itseohjautuminen on synnyttänyt Saksassa oman sanankin, Finnlandisierung.

Sodan jälkeen Saksa jatkoi liittolaisten etsimistä kehitysmaista. Se löysikin niitä Lähi-idästä, jossa Saksa nähtiin nationalismin esitaistelijana ja siirtomaajärjestelmän vapauttajana. Monet saksalaiset ihailivat islaminuskoa. Israelin valtiota ei koskaan perusteta. Arabian niemimaan öljy, kumi, alumiini ja bauksiitti pyörittävät Valtakunnan pyöriä. Vastineeksi nämä raaka-aineiden tuottajamaat saavat aseita ja teknologista apua.

Uusi Eurooppa on loputtoman paradoksaalinen paikka elää. Juhlapuheissa rotupuhtauttaan loputtomasti korostava Saksa on täynnä vierastyöläisiä: slaaveja, arabeja, turkkilaisia, Balkanin alueen asukkaita. He siivoavat, tarjoilevat ja rakentavat rautateitä. Puolue, joka nousi valtaan lupaamalla kansalaisilleen töitä, on päätynyt teettämään työt muilla. Nyt saksalaiset univormuissaan keskittyvät kansoittamaan historian suurinta ja tehottominta byrokratiaa.

Puolue halusi pelastaa naiset palkkatyöltä kotiäideiksi, mutta sota-aika toi naiset niihinkin virkoihin, joissa heitä ei aiemmin oltu nähty. Virallisesti äitiys on yhä arvossaan ja abortti on kielletty, paitsi rotuhygienisistä syistä. Uusista kansalaisista kitketään pois kaikki perinnölliset sairaudet ja vammat. Puolue ei ole vielä luopunut toivosta luoda täydellinen ihminen, terveempi ja pitkäikäisempi kuin koskaan aiemmin.

Parkinsonin taudin runtelema Adolf Hitler vetäytyi eläkkeelle ja jätti jälkeensä verisen valtataistelun, jossa SS-järjestön kohtaloksi koitui sen oma kunnianhimoisuus. Valta siirtyi vanhoilta puoluepampuilta nuorille teknokraateille, joille aatteellisuus on silkkaa teeskentelyä ja valta ainoa päämäärä. Maailmalla raivoaa kolminapainen kylmä sota, jota kukaan ei uskalla liennyttää.

Tervetuloa Eurooppaan, jossa tupakanpoltto on kielletty ja ympäristönsuojelulait maailman tiukimpia. Eurooppaan ilman farkkuja ja Coca-Colaa, ilman ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Eurooppaan, jossa hakaristi on suositumpi
kuin Che Guevara.

Tervetuloa
Valtakuntaan.

(Josef Thorak: Denkmal der Arbeit)