Valtakunta » Uusi Eurooppa » Kartta » Pohjoismaat

Pohjoismaat

Pohjoismaat eli Tanska, Norja, Ruotsi ja Suomi ovat muodostavat kulttuurisen ja maantieteellisen alueen Euroopan pohjoisosassa. Yhteisestä historiastaan huolimatta mailla on nykyään hyvin vähän yhteistyötä keskenään. Tanska, Norja ja Suomi kuuluvat Uuden Euroopan yhteisöön; Ruotsi on puolueeton maa.

NORJA

Germaanisena kansakuntana Norja oli aina ollut lähellä Johtajan sydäntä. Sodan aikana Norjalla oli Saksalle suurta strategista merkitystä. Ensinnäkin ystävällismielinen Norja takaisi sen, ettei Saksaa voisi saartamalla pakottaa antautumaan, kuten oli käynyt ensimmäisessä maailmansodassa. Toiseksi, Norjan satamat tarjosivat erinomaisia satamia Saksan laivastolle taistelussa Iso-Britannian merimahtia vastaan.

Hyvin pian sodan alettua Berliinissä huomattiin, ettei Norja pitänyt kiinni puoluettomuuden vaatimuksista. 16. helmikuuta 1940 englantilainen hävittäjä Cossack valtasi saksalaisen kauppalaivan Altmarkin Jøssingfjordissa Norjan aluevesillä. Kuusi saksalaista merimiestä ammuttiin, kun he yrittivät paeta laivasta. Huhtikuun 5. päivänä britit alkoivat laskea miinoja Norjan rannikolle; englantilais-ranskalainen laivasto-osasto valmistautui miehittämään maan. Näissä olosuhteissa oli vain luonnollista, että Saksa lähetti oman armeijansa suojelemaan Norjan puolueettomuutta.

Saksalaiset nousivat maihin Norjassa 9. huhtikuuta 1940. Länsimielinen kuningas Haakon VII kieltäytyi kuitenkin yhteistyöstä ja pakeni Iso-Britanniaan, jossa hän perusti oman ”Norjan pakolaishallituksensa”. Saksalaisten vielä neuvotellessa Norjan hallituksen kanssa maan isänmaallisten piirien johtohahmo, Nasjonal Samling –puolueen (NS) johtaja Vidkun Quisling, esiintyi radiossa ja ilmoitti syntyneessä kriisitilanteessa ottavansa maan hallinnon käsiinsä.

Väliaikaisen miehityshallinnon komissaariksi Johtaja nimitti Josef Terbovenin, entisen Essenin gauleiterin ja pankkivirkailijan, jolla oli vankka hallintotausta. 13. kesäkuuta 1942 Norjan parlamentti (Storting) vaati kuningasta luopumaan kruunustaan. Samalla parlamentti luovutti hätätila-asetusten nojalla kaiken vallan väliaikaiselle hallitukselle. Uuteen hallitukseen otettiin ministereitä kaikista puolueista, myös Nasjonal Samlingista. 1942 Vidkun Quislingistä tehtiin ministeripresidentti ja Norjan valtionpäämies. Nasjonal Samlingista tuli Norjan ainoa puolue.

Sodan jälkeen Nasjonal Samlingin puolisotilaallisesta siivestä Hirdistä muodostettiin itsenäisen Norjan armeija ja poliisikunta. Puolueella oli poliittisten maavoimien lisäksi myös ilmavoimat (Hirden Flykorpset) ja merivoimat (Hirdmarinen). Lisäksi Quisling järjesti poliisilaitoksen uudelleen saksalaisen esikuvan mukaan Ordenspolitiin ja Sikkerhetspolitiin. Trondheimin alue vuokrattiin sadaksi vuodeksi Saksan Valtakunnalle laivastotukikohdaksi. Hirdin lisäksi Norjalla on oma rykmenttinsä Tanskan ja Norjan yhteisessä Waffen- -divisioona Nordlandissa.

Norjalaisessa yhteiskunnassa Hirdillä tuli olemaan suunnaton vaikutus: Hird ulotti kontrollinsa niin liike-elämään, valtionhallintoon, kulttuurielämään kuin yliopistomaailmaankiin. Quisling ei kuitenkaan koskaan saavuttanut laajojen kansalaispiirien varauksetonta kunnioitusta, vaikka hän piti tiukasti kiinni Norjan itsemääräämisoikeudesta, eikä antanut tarpeettomia myönnytyksiä saksalaisille.

Tärkeässä asemassa sodanjälkeisessä yhteiskunnassa olivat myös norjalaiset -miehet, jotka olivat taistelleet vapaaehtoisina ristiretkessä kommunismia vastaan. Norges SS ajoi pangermanismia ja Norjan lähempää yhteyttä Valtakunnan kanssa. Jotkut Norges SS:n jäsenet syyttivät Quislingin Nasjonal Samlingia konservatiivis-kristillisestä taantumuksesta ja eurooppalaisuudelle haitallisten vaikutteiden (mm. vapaamuurarius) suojelemisesta.

Kulttuuripoliittisesti Nasjonal Samling edusti romanttista kansallismielisyyttä, pohjoismaalaista pakanuutta ja fascistista korporatismia, mutta puolueen sisällä oli suuria mielipide-eroja. Puolueeseen kuului useita tunnettuja taiteilijoita, joista kuuluisin oli Nobel-palkittu kirjailija Knut Hamsun. Sodan jälkeen NS alkoi kehittyä voimakkaan antikristilliseen suuntaan, joka karkotti monia kulttuurikonservatiiveja. Jotkut puolueen sisäiset radikaalit vaativat jopa latinalaisista aakkosista luopumista ja esikristillisten riimujen omaksumista norjan viralliseksi kirjaimistoksi.

Quislingin kuoltua 1954 Hirdin katutaistelijat järjestivät hänen kunniakseen suuren soihtukulkueen. Norjan fører haudattiin muinaisten viikinkihautajaisten tapaan. Maahan kehittyi sisäpoliittinen kriisi, kun Norges SS:n jäseniä syytettiin vallankaappauksen valmistelusta. Hird asetettiin hälytystilaan, turvallisuuspoliisi pidätti sisäministeri Jonas Lien ja useita muita -upseereita. Saksa lähetti Norjalle nootin ja valmistautui pikaisiin toimenpiteisiin rauhan järjestyksen palauttamiseksi. Rauhanturvaajia pyydettiin myös muilta Uuden Euroopan jäsenmailta. Lopulta Norjan uudeksi føreriksi nousi ikääntynyt professori Ragnar Skancke, joka vannoi jatkavansa Quislingin viitoittamalla tiellä.

Norjan ja Saksan välit olivat kuitenkin kärsineet pysyvän vaurion. Vaikka liennytystä tapahtui erityisesti Führer Siegfried Hoeffnerin kaudella, diplomaattiset suhteet pysyivät viileinä. Vallansiirto vanhalta sukupolvelta nuoremmalle epäonnistui ja vuosikymmenien ajan Norjan politiikkaa hallitsivat ikääntyneet, Quislingin ajan veteraanit, jotka tunsivat epäluuloa Hessin aikana valtaan noussutta NSDAP:n nuorta sukupolvean kohtaan.

Skancken aikana Norja pyrki tietoisesti harjoittamaan itsenäistä politiikkaa Uuden Euroopan sisällä ja ilmoitti edustavansa sen ”pohjoista ulottuvuutta”. Tämä johti uusiin riitoihin Saksan ja Suur-Suomen kanssa. Norjalaisten poliitikkojen mielestä Norja oli kärsinyt vääryyttä, kun se oli suljettu pois Kuollan niemimaan taloudellisesta hyväksikäytöstä. Vasta Suomen Valtakunnanjohtaja Mauno Vannas onnistui neuvottelemaan Norjan kanssa molempia osapuolia tyydyttävän rajasopimuksen.

Nyky-Norjan politiikassa näkyy 70-luvun kansallismielinen ylioppilasradikalismi. Tiukasti valtapiirien ulkopuolelle jätetyt nuoret sukupolvet nostivat ihanteekseen maanpetturina pidetyn Jonas Lien ja hänen edustamansa pangermanismin. Opiskelija-aktivismi sai myös epäterveitä puolia, josta ikävimpänä hyvin tunnetut erään nuoren opiskelijan tekemät joukkosurmat.

TANSKA

Saksan ja Tanskan välisiä suhteita on pidetty pitkään Suomen ohella ihanteellisena esimerkkinä siitä, miten uusi järjestys on saatettu voimaan demokraattisessa maassa ilman levottomuuksia ja kansainvaltaista järjestelmää kunnioittaen. Tanskan hallitus päästi 9.4.1940 saksalaisjoukot maahan puolustamaan Tanskan suverenitettia Iso-Britannian hyökkäyksen varalta. Saksa lupasi kunnioittaa Tanskan itsemääräämisoikeutta ja valtiollista aluetta. Tanskan asevoimat, poliisi, oikeuslaitos ja kansanedustuslaitos jatkoivat toimintaansa keskeytyksettä.

Hitler nimitti suurlähettiläs Cecil von Renthe-Finken Valtakunnan täysivaltaiseksi asiainhoitajaksi Tanskassa. Frits Clausenin johtamat kansallissosialistit pettyivät toivoissaan, että Hitler nostaisi heidät valtaan Tanskassa. Sen sijaan kaikki neuvottelut käytiin perinteisten puolueiden edustajien kanssa. Tärkeimmäksi vaikuttajaksi muodostui ulkoministeri Erik Scavenius, joka oli vakuuttunut siitä että Tanska voidaan luotsata rauhanomaisesti osaksi Uutta Eurooppaa.

Saksa noudatti täydellisesti Tanskan kanssa tekemäänsä sopimusta. Hitler kunnioitti Tanskan alueellista koskemattomuutta, vaikka Schleswigin saksalaisvähemmistö agitoi jatkuvasti ensimmäisessä maailmansodassa menetetyn alueen palauttamiseksi osaksi Valtakuntaa. Neuvottelut tulli- ja rahaliitosta Saksan kanssa keskeytettiin Tanskan toivomuksesta.

Scaveniuksen ansiosta Tanska liittyi Antikomitern-sopimukseen 24.11.1941 ja muodosti oman vapaaehtoisen -legioonansa itärintamalle (Frikorps Danmark). Kommunistisen puolueen toiminta kiellettiin ja aktiiviset kommunistit suljettiin sodan ajaksi vankilaan. Tanskalaisista Waffen- -miehistä kuuluisin oli Christian Frederick von Schalburg, Tanskan kansallissosialistisen puolueen DNSAPin nuorisojärjestön johtaja, joka kaatui itärintamalla 1. maaliskuuta 1942. Hänen kunniakseen vapaaehtoisjoukko nimettiin uudelleen Schalburgkorpsetiksi.

Syyskuun 26. päivänä 1942 Hitler kirjoitti pitkän kirjeen Tanskan kuninkaalle Kristian X:lle onnitellakseen häntä hänen syntymäpäivänään. Kuningas vastasi kirjeeseen loukkaavalla yhden lauseen sähkeellä. Ns. sähkekriisistä syntyi Tanskan ja Saksan suhteisiin vakava särö. Hitler veti välittömästi suurlähettiläänsä takaisin. Tanskan hallitus pyysi loukkausta anteeksi ja nimitti Scaveniuksen Saksan toiveiden mukaisesti pääministeriksi. Valtakunnan uudeksi täysivaltaiseksi edustajaksi nimitettiin lakitieteen tohtori ja -Gruppenführer Karl Rudolf Werner Best.

Best uskoi, että tanskalaisia oli kuninkaan uppiniskaisuudesta huolimatta kohdeltava silkkihansikkain. Hän kirjoitti: ”Tanskalaiset tulevat mukautumaan Euroopan uuteen järjestykseen kuten islantilaiset aikoinaan kristinuskoon: ei väkivallalla tai propagandalla, vaan koska se hyödyttää pitkällä tähtäimellä koko kansakuntaa.” Euroopan väistämättömään yhdistymisprosessiin tuli kuitenkin toinen särö maaliskuussa 1943, jolloin Tanskassa järjestettiin parlamenttivaalit jotka sosiaalidemokraatit ja liberaalit voittivat. Frits Clausenin DNSAP kärsi vaalitappion ja hän luopui vähäksi aikaa politiikasta.

Parlamenttivaaleja seurasi sarja kommunistien masinoimia lakkoja ja levottomuuksia, jotka loppuivat kun sota itärintamalla päättyi kesällä 22.6.1943 Tukholman rauhaan. Kotiin palanneet tanskalaiset Waffen- -veteraanit rauhoittivat tilanteen ja alkoivat järjestämään asioita tiiviimmän yhteistyön rakentamiseksi Tanskan ja Saksan välille. Seuraavissa vaaleissa tanskalaiset tuomitsivat kommunistisen rettelöinnin selväsanaisesti. Scaveniuksen kansanrintama, johon kuului jäseniä sekä porvarillisista puolueista että kansallissosialisteista, sai puolelleen yksinkertaisen enemmistön.

Scavenius allekirjoitti 1.2.1950 Tanskan puolesta Uuden Euroopan yhteisön peruskirjan Schönbrunnin linnassa Wienissä. Tanskan laivasto ja sotavoimat integroitiin Saksan armeijan kanssa. Schalburgkorpset sulatti itseensä Landstormen-järjestön, joka oli Nya Denmark -puolueen sotilaallinen siipi. 1945 siitä muodostettiin -Vagtbatallion Sjælland ja 1960-luvulla ’-Panzergrenadier Regiment Schalburg, itsenäinen nopean toiminnan joukko Norjan ja Tanskan yhteisessä Nordland-divisioonassa.

Poliittisesti Tanskaa on hallinnut kansanrintama koko sodanjälkeisen ajan. Kuningas Kristian X luopui vallasta 1945 ja muutti ulkomaille. Schalburgkorpsetin johtajasta Knud Børge Martinsenista tuli puolustusministeri ja pitkäaikainen pääministeri Scaveniuksen jäätyä eläkkeelle. Sodanjälkeinen taloudellinen kukoistus lisäsi myös kansallissosialistien kannatusta, ja aikaisempi pienpuolue DNSAP nousi hallitukseen keulakuvanaan kapteeni Paul Sommer, entinen lentäjä joka oli palvellut sodan aikana Luftwaffessa.

ISLANNIN, GRÖNLANNIN JA FÄRSAARTEN KYSYMYS

Iso-Britannia miehitti 12. huhtikuuta 1940 Tanskalle kuuluvat Fäärsaaret. Saarilla järjestettiin vuonna 1946 länsiliittoutuneiden valvovan silmän kansanäänestys mahdollisesta itsenäisyydestä. Saaret saavuttivat täyden itsenäisyyden 1948 ja vuotta myöhemmin ne liittyivät Pohjois-Atlantin sotilasliittoon NATO:on. Saarilla on pysyvästi sijoitettuna tuhansia länsiliittoutuneiden sotilaita sekä keskimatkan ohjuksia.

Vastaava kohtalo oli Islannilla ja Grönlannilla. Amerikan Yhdysvallat nousivat maihin Grönlannissa 8. huhtikuuta 1941 ja tuhosivat sinne perustetut saksalaiset säähavaintoasemat. Saman vuoden heinäkuussa Yhdysvallat miehittivät myös Islannin. Maahan tuli 40 000 amerikkaista sotilasta, mikä oli enemmän kuin kaikkien islantilaisten aikuisten miesten lukumäärä. Näissä olosuhteissa Islannin parlamentilla (Allting) ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä länsiliittoutuneiden nukkevaltioksi. Islanti liittyi NATO:on 30. maaliskuuta 1949.

Tanskan hallitus tunnusti tilanteen vuonna 1951 solmitussa Wienin sopimuksessa, eikä se ole vaatinut itsenäistyneitä alueitaan takaisin.

Nordstern

Nordstern (”Pohjantähti”) on 250 000 asukkaan saksalainen enklaavi Trondheimin eteläpuolella Norjan rannikolla. Kaupunki perustettiin strategiseksi laivastotukikohdaksi, jonka avulla Saksa pystyisi hallitsemaan koko Pohjois-Atlanttia. Nordstern oli yksi Adolf Hitlerin lempiprojekteista, jota hän kutsui ”Saksan Singaporeksi”. Satama- ja telakkakompleksin rakennustyöt aloitettiin Neuvostoliiton antauduttua vuonna 1943. Kaupungin arkkitehtuuri on Albert Speerin käsialaa.

Nordstern on nykyään Valtakunnan Pohjanmeren laivaston päämaja, jonne on pysyvästi sijoitettuna mm. ydinkäyttöinen lentotukialus Niebelung, taistelulaiva Friedrich der Große, helikopterien tukialukset Kiel ja Lübeck sekä taisteluristelijät Siegfried, Admiral Weneker ja Admiral von Capelle.