Valtakunta » Uusi Eurooppa » Moskova

"Tavoitteemme ovat: Stalinin tyrannian kaataminen, Venäjän kansojen vapauttaminen bolsevismista, kunniallinen rauha Saksan kanssa, uuden kansallisen poliittisen järjestelmän luominen ja niiden oikeuksien palauttaminen jotka voitettiin vuoden 1917 vallankumouksessa" – Venäjän kansojen vapautuskomitea KONR (14.11.1944)

Moskova

Moskovan autonominen tasavalta (puhekielessä myös Kansallinen Venäjä) on saksalaisen valtakunnankomissariaatin rinnalla toimiva venäläinen itsehallintoelin. Se perustettiin Moskovan kansannousun jälkeen vuonna 1955. Moskovan autonomisen tasavallan edeltäjä oli ns. Lokotin (Brjanskin) tasavalta. Sen naapurimaita ovat Suur-Suomi, Eesti, Latvia, Valkorutenia, Ukraina, Pietari ja Neuvostoliitto.

Tasavalta on Saksan liittolainen ja kuuluu puolustusliitto Eurokorpsiin, mutta ei ole täysivaltainen Uuden Euroopan jäsenmaa, eikä sillä ole täyttä suverenitettia. Virallisesti Moskovan tasavalta sanoo edustavansa vuoden 1917 kansallisen vallankumouksen arvoja ja vastustavansa niin tsarismia, bolsevismia kuin kapitalismiakin.

Ainoa sallittu poliittinen voima on koalitio nimeltä ROA, Venäjän kansallinen vapautusliike, jonka voimakkaimman siiven muodostaa Natsional-Sotsialistitseskaja Rabotsaja Partija Rossija (Venäjän kansallissosialistinen työväenpuolue). Moskovan alueella toimii kuitenkin useita kiellettyjä oppositioliikkeitä, kuten kansallisbolsevistinen puolue sekä ääriortodoksinen liike Pamjat (Память), jonka tsaristinen aseellinen siipi Musta sotnia (Чёрная сотня) on vaatinut kaikkien venäläisten yhdistämistä yhdeksi kansallisvaltioksi.

Autonomian historia

Puna-armeijan kenraali Andrei Andrejevitš Vlasov, joka oli palkittu ansioistaan Leninin kunniamerkillä, sai alkuvuodesta 1942 komentoonsa toisen iskuarmeijan, jonka tehtävänä oi murtaa Leningradin saarto. Vähän ennen hyökkäystä Vlasov sai kuulla, että NKVD oli vienyt hänen vaimonsa ja perheensä. Armeija tuhoutui ja Vlasov jäi vangiksi. Hän ilmoittautui saksalaisten käytettäväksi, ja Saksan armeijan valvonnassa Vlasov sai luvan perustaa Venäjän väliaikaisen hallituksen ja kirjoitti useita propagandalentolehtisiä, joita pudotettiin puna-armeijan joukoille.

Lentolehtisillä oli toivottu vaikutus. Tuhannet loikkarit jättivät puna-armeijan, monet pidellen käsissään Vlasovin lehdykkää, joka lupasi heille mahdollisuuden liittyä vapaan Venäjän armeijaan. Vuonna 1943 jo sadat tuhannet venäläiset palvelivat Saksan armeijassa nimellisesti Vlasovin alaisuudessa, joskaa ei hänen komennossaan.

Saksan puolustusvoimat olivat aloittaneet jo syksyllä 1941 kokeilun, jonka tavoitteena oli tutkia, pystyisivätkö venäläiset hallitsemaan itse itseään saksalaisten alaisuudessa. Toisen panssariarmeijan kenraali Rudolf Schmidt muodosti Lokotin alueesta itsehallinnollisen alueen, jonka johtoon asetettiin Bronislav Kaminski, puolalaisen äidin ja saksalaisen isän poika, joka oli kärsinyt Gulag-tuomion ”vastavallankumoukselliseen ryhmään kuulumisesta”.

Kaminski kukisti pian Lokotin alueella saksalaisia vaivanneet partisaanit. Hän hallitsi aluetta niin tehokkaasti, että Kaminski ylennettiin lopulta prikaatinkenraaliksi ja hän sai luvan perustaa Venäjän kansan vapautusarmeijan (RONA), noin 20 000 miehen kokoisen asevoiman jolla oli myös tykistöä ja kaapattuja neuvostopanssarivaunuja käytössään.

Kaminskin kansallissosialistinen vakaumus oli niin vahva, että kenraali Schmidt uskoi että hänen kaltaisensa miehet ja autonomiset vyöhykkeet olisivat avain Neuvostoliiton poliittiseen luhistumiseen. Hän oli oikeassa. Pian ns. ”Lokotin tasavalta” laajentui käsittämään koko Brjanskin oblastin. Lokoton-Brjanskin tasavallassa hallintoa johtivat venäläiset, akselivaltojen joukkojen läsnäolo oli minimaalista ja suhteet Saksaan olivat melkein kuin liittolaisiin. Yksityisomaisuus palautettiin ja kollektiivitilat lakkautettiin.

Kun bolševikkien viimeiset yritykset Moskovan takaisinvalloittamiseksi valuivat tyhjiin, kenraali Vlasov sai luvan perustaa Venäjän kansojen vapautuskomitean KONR:n, joka julkaisi Smolenskissa oman manifestinsa. Sen neljätoista kohtaa käsittäneessä tavoiteohjelmassa luvattiin mm. tasa-arvoinen asema kaikille venäläisten alistamille vähemmistökansoille, oikeus yksityisomistukseen, neuvostojen ja bolševikkijärjestöjen lakkauttaminen, Stalinin tyrannian kukistaminen ja Gulagin vankileireille tuomittujen vapauttaminen.

Moskovan valtakunnankomissariaatin alue pysyi Saksan asevoimien vastuulla vielä pitkään aselevon jälkeenkin. Armeijan kultivoima antibolševismi yhdessä autonomisten alueiden kanssa vakautti alueen niin tehokkaasti, että siviilihallintoon voitiin siirtyä asteittain vuonna 1945. Moskovan ensimmäiseksi valtakunnankomissaariksi nimitettiin -Brigadeführer Christoph Diehn. Hän ohjasi hienovaraisesti Vlasovin ja hänen vapautuskomiteansa sivuraiteille. Kaikki tärkeimmät asemat miehitettiin luotettavilla saksalaisilla. Diehn pelasi myös Kaminskia ja hänen vapautusarmeijaansa Vlasovia vastaan. Vlasovilla oli enemmän auktoriteettia venäläisten keskuudessa, mutta Kaminski toimi ruohonjuuritasolla ja komensi itse omia, jatkuvasti kasvavia asevoimiaan.

Kaminski toimi Diehnin alaisuudessa venäläisenä ministeripresidenttinä ja sijaishallitsijana. Lokotin-Brjanskin tasavalta laajeni pian käsittämään suuren osa Moskovan valtakunnankomissariaattia. Smolenskin manifestin yltiöpäisiä lupauksia sanan- ja kokoontumisvapaudesta, vapaista vaaleista ja työvelvollisuuden lakkauttamisesta ei luonnollisestikaan toteutettu.

Bronislav Kaminskin vuonna 1951 tapahtuneen salamurhan jälkeen valtaan nousi vähäksi aikaa valtakunnankomissaari Albert Löffler. Hänen aikanaan kuri Moskovassa alkoi heltyä ja monet Kaminskille uskolliset virkamiehet ryhtyivät lakkoon. Levottomuudet johtivat lopulta vuoten 1955 kansannousuun, jonka kukistamiseen tarvittiin suuria sotavoimia.

Epäonnistunut Löffler sai mennä ja hänen tilalleen nimitettiin Franz Henningfeld, joka alkoi kultivoida uudestaan suhteitaan Vlasoviin ja Venäjän kansojen vapautuskomitean jäseniin olojen rauhoittamiseksi. Vlasovista tuli Moskovan valtakunnankomissaarin alaisuudessa toimiva uusi ministeripresidentti aina vuoteen 1974 asti, jolloin ministeripresidentin viran korvasi kolmijäseninen direktoraatti. Kansallisen Venäjän alue jaettiin yhteentoista liittopiiriin (Kraj, край), joita hallitsivat valtakunnankomissaarin nimittämät kuvernöörit.

Talous

Suurin osa Moskovan autonomisen alueen tuotannosta on kohdistettu sen omiin tarpeisiin, mutta paperia, puuta, sekä koneita viedään myös muualle Eurooppaan. Maatalous on heikosti kehittynyt. Maatalousmaata on 39 % tasavallan pinta-alasta. Maatalous tuottaa vihanneksia, perunoita ja kananmunia, joista suuri osa toimitetaan kaupunkeihin. Pohjoisessa viljellään pellavaa ja viljaa sekä kasvatetaan karjaa. Teollisuus on enimmäkseen keskittynyt puunjalostukseen, käsitöihin ja muuhun kevyeen teollisuuteen. Moskovaan ja tasavallan itäosiin on keskittynyt koko maan raskasteollisuus. Lounaisosissa on monia kaivoksia, alueella louhitaan muun muassa rusko-, ja kivihiiltä sekä tuotetaan turvetta.

  • Novgorod: Alueen merkittävimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, radioelektroniikka-, kemian-, puunjalostus-, lasi-, posliini-, elintarvike- ja kevytteollisuus. Maatalous on keskittynyt pellavan viljelyyn ja karjankasvatukseen.
  • Ivanovo: Alueella on kemian-, elintarvike- ja puusepänteollisuutta sekä koneenrakennusta ja kevyttä teollisuutta. Maataloudessa viljellään viljaa, pellavaa ja vihanneksia sekä kasvatetaan karjaa.
  • Tver: Alueella on koneenrakennus-, kemian-, puunjalostus-, kirjapaino-, lasi-, posliini- ja kevyttä teollisuutta. Maataloudessa viljellään pellavaa, perunaa ja vihanneksia sekä kasvatetaan karjaa.
  • Smolensk: Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus-, kemian-, kevyt- ja elintarviketeollisuus. Lisäksi on kivihiilen ja turpeen tuotantoa. Maatalous tuottaa viljaa, pellavaa, perunoita ja vihanneksia sekä lihaa ja maitoa.
  • Brjansk: Alueella on metalli-, rakennusaine-, elintarvike- ja puusepänteollisuutta sekä koneenrakennusta ja kevyttä teollisuutta. Maataloudessa on keskitytty viljan ja vihannesten viljelyyn sekä karjanhoitoon.
  • Kaluga: Tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, puusepän-, rakennusaine- ja kevytteollisuus. Maatalous tuottaa perunoita, vihanneksia, viljaa ja pellavaa. Lisäksi on karjataloutta.
  • Tula: Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, rautametallurgia sekä kemian-, rakennusaine-, kevyt- ja elintarviketeollisuus. Lisäksi on ruskohiilen louhintaa. Alueen maatalous tuottaa viljaa, sokerijuurikasta ja karjataloustuotteita.
  • Vladimir: Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, metalli-, kevyt-, kemian- ja lasiteollisuus. Lisäksi harjoitetaan taidekäsitöitä. Maatalous tuottaa karjataloustuotteita, vihanneksia ja perunoita.
  • Rjazan: Alueella on runsaasti kalkkikiveä, turvetta, fosforiittia, kipsiä, hematiittia ja kivihiiltä. Tärkeimmät teollisuudenalat ovat öljy-, koneenrakennus-, metalli-, rakennusaine-, tekstiili- ja elintarviketeollisuus. Maatalous tuottaa viljaa, sokerijuurikasta, perunaa, vihanneksia, maitoa, lihaa, kananmunia ja villaa.
  • Saransk: Monia teollisuuslaitoksia. Tärkeimmät teollisuudenalat ovat sähkökaapelien valmistus sekä kemia-, tekstiili-, metsä-, elintarvike-, koneenrakennus- ja metalliteollisuus. Kaupungissa on myös kaksi voimalaitosta. Maanviljely tuottaa viljaa, sokerijuurikasta, pellavaa, sipulia, perunaa ja vihanneksia. Karjataloudessa kasvatetaan nauta- ja siipikarjaa.
  • Moskovan alueen tärkeimmät elinkeinot ovat teollisuus, liikenne ja rakentaminen. Alueen merkittävimmät luonnonvarat ovat turve ja fosfaatti. Tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus sekä tekstiili-, vaate-, nahka- ja kenkäteollisuus, jotka käsittävät noin 50 % alueen tuotannosta. Muita merkittäviä teollisuudenaloja ovat metallurgia, lannoitteiden ja sementin tuotanto sekä posliiniteollisuus.

Kulttuuri

Moskovan autonomisen alueen kulttuuri on suurimmaksi osaksi uskontokeskeistä. Venäjän vallankumousta ja neuvostovallan kukistumista seurannut kaaos on saanut useimmat venäläiset etsimään sisältöä elämäänsä maallisen sijaan hegellisestä. Moskovan patriarkaatin Pyhällä synodilla on syvällinen vaikutus tavallisten kansalaisten elämään. Kirjallisuus ja teatteri ovat siitä huolimatta suosittuja kulttuurimuotoja. Moskovan balettia arvostetaan koko Euroopassa. Suurin osa esittävästä taiteesta on jollain tavalla hengellistä; ikonimaalaus elää uutta kukoistustaan. Toinen virallinen taidesuunta on kansallissosialistinen realismi.

Asevoimat

Moskovalla on kokoonsa ja poliittiseen liikkumavaraansa nähden huomattavan isot asevoimat. Tämä johtuu vihollisen jatkuvasta läsnäolosta ja aseellisen valppaustilan ylläpitämisestä itärajalla. Moskovan liittotasavallan armeija on viralliselta nimeltään Venäjän Vapautusarmeija (ROA, Русская Освободительная Армия). ROA perustettiin virallisesti Führerin epäilyistä huolimatta heinäkuussa 1943 taistelemaan partisaaneja vastaan. Venäläisiä vapaaehtoisia oli tuolloin Wehrmachtin riveissä jo yhteensä 438 000 miestä. ROA:n maksimivahvuus oli alunperin määritelty 10 divisioonaksi, mutta kylmän sodan aikana sen taisteluvahvuus on kasvanut 15 maavoimien divisioonaan ja 5 rajavartiodivisioonaan.

Suuri osa ROA:n kenraaleista oli alun perin emigrantteja (S. I. Ivanov, Konstantin Kromiadi) ja entisiä Puna-armeijan upseereja (Sergei Bunjatsenko, Grigorij Meandrov, B. I. Bojarski, Georgij Zilenkov). Vasta 1960-luvulla ROA:n johtoon alkoi ilmestyä alunperin Wehrmachtin tai Waffen-:n läpikäyneitä upseereita. Hitler uskoi kuolemaansa asti ROA:n olevan epäluotettava, ja siksi se joutui aluksi tulemaan toimeen olemattomalla kalustolla.

Luftwaffen venäläiset vapaaehtoiset lensivät joko sotasaaliiksi saatuja neuvostokoneita tai käytöstä poistettuja saksalaisia kaksitasoja, jotka olivat auttamattoman vanhentuneita ja kelpasivat vain yöllisiin operaatioihin. Kalustotilanne alkoi parantua vasta 40-luvun lopulla, jolloin Saksa pyrki pääsemään eroon sodanaikaisesta materiaalistaan myymällä sitä liittolaisilleen. Siitä huolimatta neuvostoliittolaiset sotasaalisaseet, kuten PPSh-konepistoolit, pysyivät ROA:n palvelusaseina aina 1960-luvun loppuun asti.

Nykyään ROA on yksi Uuden Euroopan voimakkaimmista ja vahvimmin varustetuista asevoimista. Sen varustus ja koulutus ovat yhdenmukaiset Wehrmachtin kanssa. Maavoimien kalustona ovat mm. Leopard I -panssarivaunut ja uusi liikkuva tykistö. ROA-Luftstreitkräfteen kuuluu 39 000 miestä. Ilmavoimien työjuhtina toimivat Focke-Wulf P.250T, He-1079 Rabe, Ar-555, Ju-287 ja Go-60 Komet. Palvelu ROA:ssa perustuu vapaaehtoisuuteen. Sotatilanteessa ROA:aa vahvistaa vielä 210 000 Työpalvelun jäsentä. ROA:lla ei ole minkäänlaista laivastoa.

Venäjän vapautusarmeijan univormuja. Vasemmalta oikealle: a) Ostbataillon-vänrikki b) ratsuväen luutnantti c) sotamies d) vääpeli e) tykistömajuri f) jalkaväen vänrikki.


Maavoimien kauluslaatat ja arvomerkit.
Claus von Stauffenberg suunnitteli entisen Venäjän eri kansallisuuksille omat sotilaalliset tunnukset.