Valtakunta » Uusi Eurooppa » Kartta » Kroatia

Kroatia

Kroatian valtio itsenäistyi 10.4.1941 Jugoslavian kuningaskunnan hajottua. Klerikaalifascistinen Ustaše–puolue on hallinnut maata siitä lähtien. Kroatian itsenäinen valtio (NDH) on Uuden Euroopan yhteisön jäsen. Sen tärkeimmät vientituotteet Uuden Euroopan sisällä ovat bauksiitti, kemian ja kaivosteollisuuden tuotteet, raakamalmi ja valmiit parakkielementit.

USTAŠEN NOUSU VALTAAN

Kansallisvallankumouksellinen Ustaše-puolue oli perustettu 1932 ajamaan kroaattien itsenäisyyttä, autoritarismia, korporatiivista talousmallia ja vereen ja uskontoon perustuvaa kansallisvaltiota. Puolue pyrki kasvattamaan kroaattien kansallista tietoisuutta ja toimi aktiivisesti monikulttuurisen Jugoslavian kuningaskunnan lakkauttamiseksi.

Kun Makedonian vallankumouksellisen organisaation VMRO:n operatiivit salamurhasivat kuningas Aleksanteri I:n 9. lokakuuta 1934, kaikki puolueet kiellettiin ja Ustašen jäsenet joutuivat lähtemään maanpakoon. Puolueen kieltäminen ei kuitenkaan estänyt Ustašen kasvua, vaan puolue sai runsaasti uusia kannattajia erityisesti radikaalien yliopisto-opiskelijoiden keskuudesta.

Jugoslaviassa tapahtuneen saksalaisvastaisen vallankaappauksen jälkeen akselivallat miehittivät maan. Saksan ulkoministeriö yritti ensin neuvotella Kroatian suosituimman puolueen johtajan tri Vladko Mačekin kanssa siviilihallinnon perustamiseksi. Kun neuvottelut kariutuivat, Saksa kääntyi Ustašen puoleen rauhan ja järjestyksen palauttamiseksi. Hitler tunnusti itsenäisen Kroatian valtion 15. huhtikuuta 1941. Sen ensimmäinen presidentti oli Ustašen johtaja Ante Pavelić, joka oli viettänyt edelliset kymmenen vuotta Italiassa.

Kroatia sai välittömästi kaikkein akselivaltojen tunnustuksen. Lisäksi Suomi, Espanja, Japani, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Portugali, Argentiina, Ranska ja Vatikaani solmivat Kroatian kanssa diplomaattisuhteet. Kroatia liittyi välittömästi mukaan kolmen vallan sopimukseen. Kansainväliseen Geneven sopimukseen sotavankien kohtelusta maa liittyi 20. tammikuuta 1943.

Rajojen määrittely tuotti Pavelićin hallitukselle ongelmia. Aivan ensimmäiseksi Kroatian täytyi suostua nöyryyttäviin Rooman sopimuksiin, joissa se hyväksyi italialaisen Aostan herttuan nimelliseksi kuninkaaksi, antoi armeijansa italialaisten komentoon ja luovutti koko Dalmatian rannikon saarineen Italialle. Rooman sopimukset romahduttivat sen kannatuksen jota Pavelićin hallitus oli Kroatian sivistyneistön parissa nauttinut. Talonpoikien keskuudessa Ustaše ei koskaan ollut suosittu.

Oiskohan asiaan vaikuttanut se, että Ustasa pani toimeen erään historian verisimmistä etnisistä puhdistuksista? Mustapaidat olivat ja ovat pelkkiä terroristeja.
Bosniassa tapettiin satoja tuhansia serbejä vääräuskoisina. Saksalaiset tiesivät siitä, mutta kukaan ei puuttunut asiaan. Mainitaanko sitä missään? Ei.
Maček oli kyllä "kotiarestissa", Jasenovacin keskitysleirillä.

Ustašen oppien mukaan kroaatit olivat vereltään germaaninen mutta kieleltään länsislaavilainen kansa, joka oli keskiajalta lähtien joutunut kärsimään serbien ylivallasta. Ustaša tunnusti roomalaiskatolisen kirkon ja islaminuskon kroaattien kansallisiksi uskonnoiksi. Sen sijaan serbien ortodoksinen kirkko sai kärsiä Ustašen toimeenpanemista vainoista. Ortodoksikirkon toiminta kiellettiin koko Kroatiassa ja sen jäseniä kannustettiin kääntymään katolisuuteen.

Taloudellisesti Ustaše kannatti italialaistyyppistä korporatismia ja yksityisyritteliäisyyttä, mutta sisäisten levottomuuksien vuoksi maan talous ajautui nopeasti kaaokseen. Aluemenetykset Italialle saivat monet Kroatian armeijan sotilaista karkaamaan vuorille ja liittymään hallitusta vastustaneisiin partisaaneihin.

Pettyneenä Pavelićin hallituksen heikkouteen saksalaiset yrittivät vielä toisen kerran vedota talonpoikien puolueen johtajaan Vladko Mačekiin laajapohjaisen kansanrintamahallituksen muodostamiseksi. Maček kieltäytyi jälleen. Pavelić määräsi varmuuden vuoksi Mačekin kotiarestiin ja kielsi kaikki muut puolueet, jotka voisivat vaarantaa Ustašen vallankumouksellisen tehtävän.

VERINEN SISÄLLISSOTA

Jugoslaviassa oli toiminut yksi sotienvälisen ajan suurimmista ja parhaiten organisoiduista kommunistisista puolueista. Kun akselivallat miehittivät maan, kommunistit ryhtyivät välittömästi aseelliseen kapinaan. Puolueen johtaja oli Josip Broz Tito, entinen Kominternin työntekijä ja Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n upseeri. Titon partisaanit käyttivät Pavelićin hallituksen heikkoutta hyväkseen ja kaappasivat vallan laajoilla alueilla. Syksyllä 1942 partisaanit hallitsivat jo suurta osaa Bosniasta ja Dalmatiasta.

Sodassa kommunisteja vastaan Pavelićin hallitus joutui tukeutumaan entistä enemmän puolueen kaadereihin ja vapaaehtoisjoukkoihin. Sodasta Ustašen mustapukuisten legioonien ja Titon punaisten partisaanien välillä tuli poikkeuksellisen vaikea, pitkä ja verinen. Armoa ei annettu puolin eikä toisin. Eri arvioiden mukaan sisällissodassa sai surmansa puoli miljoonaa ihmistä.

Kenraali Alexander Löhr, Saksan sotavoimien komentaja Balkanilla, ilmoitti 27. helmikuuta 1943 Berliiniin että Pavelićin hallitus oli epäonnistunut rauhan ylläpitämisessä ja suuri osa paikallisesta väestöstä oli ryhtynyt aseelliseen kapinaan hallitusta vastaan. Tilanteen korjaamiseksi Löhr ehdotti Ustašen poistamista vallasta, kansanrintaman muodostamista yhdessä Mačekin kannattajien kanssa ja turvallisuuden siirtämistä Wehrmachtin vastuulle.

Löhrin ehdottamat uudistukset saivat Berliinissä nihkeän vastaanoton, mutta vahvistusjoukkoja lähetettiin joka tapauksessa paikalle. Italian kuningaskunta antautui syyskuussa 1943. Monet Italian armeijan sotilaat liittyivät partisaaneihin, jolloin Pavelić saattoi sanoutua hyvällä omallatunnolla irti Rooman sopimuksista. Ustašella ei kuitenkaan riittänyt voimavaroja huolehtia koko rannikon turvallisuudesta. Tarvittiin jälleen mahtavan Saksan aseellista voimaa palauttamaan järjestys partisaanien terrorisoimalle alueelle.

Saksa ei luottanut kroaatteihin, vaan luovutti 1947 Dalmatian rannikon takaisin Italian Sosiaaliselle Tasavallalle. Kroatia sai tyytyä joihinkin saariin ja Kotorin (Cattaro) alueeseen.

TITON KUOLEMA

Kommunistit taistelivat pitkään ja verisesti Kroatian kohtalosta. Lopulta saksalaiset järjestivät 1944 operaatio Rösselsprungin, jonka tavoitteena oli Dvarissa sijainneen partisaanien päämajan tuhoaminen ja Titon vangitseminen. Operaatioon osallistui kroatialaisia joukkoja, 500. –laskuvarjojääkäripatalioona ja Brandenburg-divisioonan saksalaisia erikoisjoukkoja. Operaatio onnistui tuhoamaan Titon päämajan, mutta kommunistijohtaja itse pääsi viime hetkellä livahtamaan pakoon. Saksalaiset saivat kuitenkin vangiksi brittien sotilasattašean Randolph Churchillin, pääministeri Churchillin oman pojan.

Liittoutuneet auttoivat Titon pakenemaan Kroatiasta etelä-Italiaan, josta oli tullut brittien nukkevaltio. Ilman Titon johtoa partisaanien vastarinta heikkeni ja saksalaiset saivat pikku hiljaa maan rauhoitettua liittoutuneiden ilmaherruudesta huolimatta. Länsivaltojen pommitukset lisäsivät vain katkeruutta tavallisissa kroatialaisissa siviileissä.

Tito jäi asumaan Italiaan kommunisteja sympatisoineen kuningas Umberto II:n vieraaksi. Koska Stalin oli tehnyt Saksan kanssa erillisrauhan 1943, länsivallat eivät enää luottaneet Titoon eivätkä päästäneet häntä takaisin Kroatiaan, jossa hän olisi vain aiheuttanut lisää häiriöitä. Hän joutui työskentelemään muurarina Napolissa.

10. huhtikuuta 1957, Kroatian itsenäisyyspäivänä, tuntemattomat asemiehet ampuivat tuon tuhansien kroaattien teurastajan hänen astuttuaan alas bussista. Tekijöitä ei koskaan saatu kiinni, mutta yleisesti uskottiin Ustašen salaisen palvelun olleen murhan takana. Titon kuolema päätti lopullisesti kuusitoista vuotta kestäneen, paljon uhreja vaatineen sisällissodan.

SODANJÄLKEINEN KROATIA

Katolinen kirkko ja islaminusko voivat hyvin itsenäisessä Kroatiassa. Ante Pavelićilla oli hyvät välit sekä paavi Pius XII:n että Jerusalemin suurmuftin Mohammed Amin al-Husseinin kanssa. Molemmat uskontokunnat julistettiin tasaveroisiksi. Sodan hävittämät kirkot ja moskeijat korjattiin ja rakennettiin uudelleen valtion tuella.

Toukokuussa 1947 Pavelićia vastaan järjestettiin vallankaappausyritys, johon oli sekaantunut hänen sisäministerinsä Mladen Lorković ja vanha kilpailijansa tri Vladko Maček. Molemmat tuomittiin vankilarangaistukseen. Tämän jälkeen kukaan ei enää yrittänyt nousta Ustašen vallankumouksellista voimaa vastaan.

Kroatian valtiollinen elokuvainstituutti Hrvatski slikopis tuotti sodan jälkeen useita suosittuja elokuvia, jotka kilpailivat myös Valtakunnan elokuvapalkinnoista. Kuuluisa kroatialainen elokuvaohjaaja Oktavijan Miletić onnistui houkuttelemaan maahan saksalaisia yhteistyökumppaneita ja hän tuotti yhdessä Babelsbergin kanssa useita elokuvahistorian merkkiteoksia. Hrvatski slikopis on yhä erittäin tuottelias. Kroatialaiset elokuvat ovat houkutelleet monia ulkomaalaisia näyttelijöitä. Arnold Schwartzenegger nousi maineeseen 1982 näyteltyään pääroolia kroatialaisessa fantasiaelokuvassa Herakles.

Elokuviakin enemmän kroatialaiset ovat tunnettuja urheiluhulluudestaan. Kroatian jalkapalloliitto hyväksyttiin FIFA:n jäseneksi 17. heinäkuuta 1941. Kroatia on voittanut Euroopan cupin kaksi kertaa. Kroatian jatkuvat kiistat naapurimaansa Italian sosiaalisen tasavallan kanssa ovat näkyneet myös jalkapallokentillä. Spoleton (ent. Split) kroaattijoukkue Hajduk kieltäytyi pelaamasta Italian liigassa ja on sen sijaan saanut erikoisluvan osallistua jalkapallo-otteluihin Kroatiassa. Fascistipuolue on yrittänyt estää tulevat provokaatiot asettamalla Hajdukin jäsenet ottelukieltoon ja kotiarestiin.

Jalkapallon lisäksi Kroatia on menestynyt erityisen hyvin käsipallossa ja kansainvälisessä nyrkkeilyssä. Kroatialaisen naisen kanssa avioitunut mustaihoinen Jimmy Lygget koulutti vuoteen 1955 asti kaikki Kroatian kansallisen nyrkkeilyjoukkueen jäsenet ja edusti maataan (monen yllätykseksi) kansainvälisessä olympiakomiteassa.

Nykyinen Kroatia on kukoistavan teollisuutensa ja urheilunsa ohella tunnettu suosittuna turistikohteena. Puhtaudestaan ja luonnostaan kuuluisat Adrianmeren saaret kuten Brač, Hvar ja Korčula vetävät puoleensa vuosittain kymmeniä tuhansia matkailijoita. Erityisesti Hvar on saavuttanut suosiota saksalaisten naturistien keskuudessa.