Valtakunta » Uusi Eurooppa » Kartta » Kreikka

Kreikka

Helleenien tasavalta on kansallissosialistinen tasavalta Balkanin eteläkärjessä. Sen naapurimaat ovat Albania, Bulgaria, Turkki ja Italian sosiaalinen tasavalta (Dodekanesian saaristo). Maan väkiluku on noin yhdeksän miljoonaa. Helleenien tasavalta on suurimmalta osalta köyhä ja kehittymätön maatalousmaa. Virallinen valuutta on Kreikan drakma, joka on sidottu Valtakunnan markkaan.

Historia

Kreikka oli jo ennen toista maailmansotaa ajautunut taloudelliseen ja poliittiseen alennustilaan. Vuosien 1924 ja 1935 välillä maa koki 23 hallitusvaihdosta, 13 vallankaappausta ja yhden diktatuuri. Kuningas Konstantinos I karkotettiin 1924 ja kutsuttiin takaisin maahan 1935. Valtaan nousi lopulta diktaattori Ioannis Metaxas, joka hallitsi pakkokeinojen ja sensuurin voimin. Metaxasin aikana mm. Platonin, Thukydideen ja Ksenofonin teokset joutuivat pannaan ja niitä tuhottiin.

Vaikka maa oli taloudellisesti Saksasta riippuvainen, Metaxas ja kuningas Georgios II suuntautuivat Iso-Britanniaan ja päästivät englantilaisia sotilasasiantuntijoita maahan. Metaxasin hallituksen torjuttua Italian pyrkimykset sijoittaa italialaisia joukkoja Kreikkaan maiden välillä syttyi sota, joka vaati myös saksalaisten väliintuloa.

Italialaiset torjuntavoitollaan hämmästyttänyt Kreikka antautui akselivalloille vasta huhtikuussa 1941, kuuden kuukauden taisteluiden jälkeen. Melko vastahakoisesti Kreikkaa vastaan sotineet saksalaiset määrittelivät miehitysalueiden rajat: Bulgarian suoraan yhteyteen liitettiin Länsi-Traakia ja itäiset osat Kreikan Makedoniaa, Italia otti valvontaansa suurimman osan Manner-Kreikkaa, Saksa strategisesti tärkeät Keski-Makedonian, Khioksen ja Lesboksen saaret, Kreetan, Ateenan ja muutamia Kykladien saaria.

Maan siviiliasioista vastasi kenraali Georgios Tsolakoglou, jonka saksalaiset nimittivät pääministeriksi. Häntä sodanajan pääministerinä seurasivat Konstantinos Logothetopoulos (joulukuu 1942 - huhtikuu 1943) ja Ioannis Rallis (huhtikuu 1943 - lokakuu 1946). Kuningas Georgios ja hänen veljensä Paul pakenivat maasta ja perustivat länsiliittoutuneiden turvin "Kreikan pakolaishallituksen". Metaxas oli kuollut luonnollisen kuoleman tammikuussa 1941.

Sota-aika muistetaan Kreikassa maan historian vaikeimpina vuosina. Taisteluissa akselivaltoja vastaan kreikkalaissotilaita kuoli lähes 30 000, maan talous oli romahtanut taisteluiden takia ja Iso-Britannian aloittaman merisaarron vuoksi maassa koettiin niin kova nälänhätä, että siihen kuoli lähes 300 000 kreikkalaista. Kaiken tämän lisäksi maassa alkoi lähes välittömästi antautumisen jälkeen sisällissota kommunistien ja nationalistien välillä. Partisaanien (punaisia terroristiryhmittymiä olivat mm. ELAS, EAM ja OPLA) tihutyöt aiheuttivat suurta kärsimystä ympäri maata.

Yli 150 000 kreikkalaista kuoli kommunistien, länsimielisten (mm. EDES ja EKKA) ja Ioannis Ralliksen perustamien turvallisuuspataljoonien välisissä taisteluissa 1941-1949. Väkivalta kohdistui poikkeuksellisen julmasti siviiliväestöön: useita kyliä poltettiin ja siviileitä surmattiin mielivaltaisesti. Ryhmittyvät taistelivat jopa keskenään: turvallisuuspataljoonissa vaikutti niin Kreikan kansallisen unionin (EEE), kansallissosialistien (EEK, ESPO), kuin muidenkin oikeistoryhmien edustajia, joilla oli erimielisyyksiä maan tulevaisuudesta.

Maailmansodan päätyttyä liittoutuneiden tuki eri partisaaniryhmille loppui, eivätkä nämä enää pystyneet tehokkaaseen vastarintaan. Taistelut Pohjois-Kreikassa alkoivat laantua alkuvuodesta 1949, ja olivat lopullisesti ohi vuoden loppuun mennessä. Kehitystä nopeutti turvallisuuspataljoonista muodostettu 41. Waffen-Gebirgs-Division der "Kolokotronis" (griechische Nr. 1). Se sulautettiin myöhemmin yhteen muiden -legioonien kanssa 21. -jääkäridivisioonaksi, jonka värväysaluetta ovat Kreikka ja Albania. Divisioonan tunnus on Bysantin kaksipäinen kotka.

Sodan jälkeen poliittiset olot olivat Kreikassa sekavat. Oikeistoryhmien yhteistyö alkoi rakoilla jo sodan aikana, eikä poliittiseen yksimielisyyteen päästy sodan jälkeenkään. Kreikka nautti Saksan erityissuosiota: olihan maa arjalaisen kulttuurin kehto. Führer Rudolf Hess oli puoliksi kreikkalainen, eikä hänen erityinen rakkautensa maata kohtaan koskaan hiipunut. Tuen osoituksena Kreikka sai allekirjoittaa Uuden Euroopan yhteisön peruskirjan ensimmäisten joukossa 1.2.1951 ja sille palautettiin mm. aiemmin Italian miehittämä Korfun saari. Uusi Eurooppa ei kuitenkaan voinut ratkaista maan lukemattomia sisäisiä ongelmia. Monarkistit, metaxasismin kannattajat, fasisti ja kansallissosialistit epäonnistuivat kansanhallituksen luomisessa ja uuden sisällissodan puhkeaminen näytti todennäköiseltä.

Koko 50-lukua leimasivat jatkuvat poliittiset kriisit, talousongelmat ja rajakiistat naapurivaltioiden kanssa. Vuonna 1957 entisen helleenisen armeijan upseeristo suoritti ns. "kenraalien vallankaappauksen" päämääränään "kansan pelastava vallankumous". Sotilasjuntta hallitsikin maata aina 70-luvun loppuun saakka. Tuona aikana Kreikan talous kääntyi uuteen nousuun, sisäpoliittiset olot rauhoittuivat ja sisällissodassa jakautunut kansa saatiin yhdistettyä. "Kreikka kristityille kreikkalaisille" oli juntan virallinen motto, ja Kreikan ortodoksinen kirkko saikin ennennäkemättömän vahvan roolin kreikkalaisessa yhteiskunnassa. Toisaalta 1957-1978 Kreikan ja muun Euroopan välit olivat poikkeuksellisen viileät: Berliinissä oltiin pettyneitä sotilasjuntan taantumukselliseen sisäpolitiikkaan ja kreikkalaisten kansallissosialistien heikkoon asemaan.

Tyytymättömyys vanhoilliseen politiikkaan sai opiskelijat liikkeelle. 70-luvun alkupuolella poliittiset myönnytykset saivat aikaan ketjureaktion, joka huipentui vuoden 1977 suurmielenosoituksiin. Ateenan teknillisestä yliopistosta alkaneet katutaistelut levisivät pian muihinkin Kreikan korkeakoulukaupunkeihin. Metapolitefsi (vallanvaihdos) oli alkanut. Saksalaisten tuella eri vallankumouksellisten ryhmittymien sateenvarjopuolueeksi muodostettu Kansallisen Politiikan Unioni (EPEN) siirtyi melko verettömästi vallankahvaan.

Oikeistopuolueiden konsensuspolitiikka alkoi kuitenkin horjuvasti, eikä Berliini enää voinut antaa viime vuosikymmenten tapahtumien toistua. Vuonna 1980 matemaatikko ja -upseeri Nikolaos Mihaloliakos muodosti Saksan tuella Hrisi Avgi-puolueen (Kultainen Aamunkoitto) ajamaan saksalaismyönteistä ja kansallissosialistista politiikkaa, jonka kautta Kreikka nousisi vihdoin sille kuuluvaan asemaan Uudessa Euroopassa. Hrisi Avgi pyrki yhdistämään saksalaistyylisen kansallissosialismin ja Metaxasin 4. Elokuuta-liikkeen parhaat puolet.

Ihanteeksi otettiin antiikin Sparta ja Bysantin valtakunta. Metaxasin kesäkuun 13. 1937 puhetta lainaten Michaloliakos julisti vuonna 1983 kolmannen helleenisen sivilisaation syntyneeksi. Uudessa Helleenien tasavallassa yhdistyvät antiikin henkinen perintö ja kansallissosialistinen maailmankuva. Samalla maan perinteiseen sinivalkoiseen ristilippuun lisättiin antiikkia ja voittoa symboloiva laakeriseppeleellä ympyröity meander.

Hrisi Avgi ryhtyi hitaasti uudistamaan maan poliittista ja uskonnollista elämää. 12.4.1984 se tunnusti antiikin helleenisen pakanauskon (dodekateismi) ortodoksisen kirkon suureksi kauhistukseksi. Aikaisemmin kaikki muut uskonnot ovat olleet Kreikassa ankarasti kiellettyjä. Kreikassa asuu arviolta 60 000 perinteisen uskonnon harjoittajaa.

Maantiede ja politiikka

Helleenien tasavaltaan kuuluu 13 hallinnollista aluetta: Attika, Peloponnesos, itäinen ja läntinen Hellas, Thessalia, Epeiros, itäinen ja keskinen Makedonia, Kykladit, Pohjois-Aigeian saaret, Kreeta, Jooniansaaret ja Demotika, jotka jakautuvat pienempiin prefektuureihin (nomoi). Lisäksi maahan kuuluu autonominen Pindoksen ruhtinaskunta. Suur-Kreikan eli Megali idean kannattajat eivät ole unohtaneet kreikkalaisten kärsimiä mittavia aluemenetyksiä vuosina 1920-1949. Kreikka on haikaillut takaisin Bulgarialle kuuluvaa Länsi-Traakiaa ja Turkille kuuluvaa Itä-Traakiaa. Saksan mittava taloudellinen apu alueelle on jonkin verran hillinnyt maantieteellisiä ristiriitoja.

Jatkuvia poliittisia vaikeuksia on aiheuttanut Kreikan kuninkaallinen pakolaishallitus. Englantilaiset asettivat Georgios II:n veljen Paavali I:n kuninkaaksi Kyprokselle. Hänen poikansa kuningas Konstantinos II ei ole suostunut tunnustamaan Helleenien tasavaltaa, vaan vaatii koko Kreikkaa itselleen. Pakolaishallituksen oma kyproksenkreikkalainen radio lähettää jatkuvasti kuningasmielistä ohjelmaa myös manner-Kreikkaan. Hrisi Avgi on vastannut olemalla tunnustamatta Kyproksen itsenäisyyttä ja on vaatinut saaren liittämistä Helleenien tasavaltaan.

Talous

Kreikan maaseutu kärsii yhä sodan ja sisäisten levottomuuksien seurauksista. Suurin osa maasta on hyvin kuivaa ja köyhää vuoristolaidunta, joka soveltuu vain lampaiden ja vuohien pitoon. Kreikka tuottaa lähinnä viljaa, hedelmiä, vihanneksia sekä teollisuudelle sokerijuurikkaita ja viinirypäleitä. Kreikka on myös kolmanneksi suurin oliiviöljyn tuottaja Uudessa Euroopassa Espanjan ja RSI:n jälkeen. Muita vientituotteita ovat viinit. Teollisuuden kehitystä on haitannut raaka-aineiden, energian ja koulutetun työvoiman puute. Öljyn puutteessa Kreikassa on käytetty polttoaineena kotimaista ruskohiiltä ja turvetta. Kithoksen saarella on käynnissä saksalainen tuulivoimalakokeilu.

Kalastus on ollut Kreikan pääelinkeino. Metapolitefsin jälkeen Valtakunta on panostanut Kreikan vakauteen rahoittamalla ja organisoimalla suuria rakennusprojekteja. Kraft durch Freude on rakentanut Kreetalle hotelleja ja lomakeskuksia usealle kymmenelle tuhannelle matkailijalle. Matkailun merkitys Kreikan taloudelle on jatkuvasti nousussa, vaikka maan sulkeutuneisuus ja levottomuuksien pelko onkin tähän asti pitänyt turistit loitolla.

Pindoksen ruhtinaskunta

Latinalaisten valakien eli aromanien itsenäinen valtio oli suunnitteilla jo ensimmäisen maailmansodan aikana, mutta haave muuttui ajankohtaiseksi Kreikan kukistumisen myötä huhtikuussa 1941. Aromanialaiset separatistit olivat saaneet tarpeekseen kreikkalaisten assimilaatiopolitiikasta, ja älymystö suuntasi katseensa latinalaisiin veljiinsä Italiassa ja Romaniassa.

Italiassa jo pitkään vaikuttanut aromani Alchiviad Diamandi di Samarina ja hänen fascistishenkinen Roomalaislegioonansa muodostuivatkin valakian kansan itsenäisyyttä ajavaksi voimaksi. Italian tuella Diamandi keräsi vaikutsuvaltaisten valakien nimiä niin Kreikasta, Romanista, Albaniasta kuin Bulgariastakin ja Valakien manifestin.

Diamandi suunnitteli Kreikan sisälle valakien autonomista ruhtinaskuntaa, jonka esikuvana toimisivat Sveitsin kantonit. Itsensä hän kruunautti Pindoksen ruhtinaaksi nimellä Alkibiades I. Innokkaimat roomalaislegioonalaiset unelmoivat koko Epiruksen, Makedonian ja Thessalian liittämisestä valakien maakuntaan, mutta tämä ei ollut poliittisesti mahdollista Italian vastustuksen takia. Valakit olivat aktivistien toiveista huolimatta selvä vähemmistö kaikilla näillä alueilla.

Diamandi yritti epäonnistuneesti neuvotella kreikan pääministerin Tsolakogloun kanssa aromanien autonomisen alueen perustamiseksi. Italian miehitysviranomaiset sen sijaan suhtautuivat myönteisesti Diamandin pyrkimyksiin. Valakien parlamentti kutsuttiin koolle Trikalaan. Roomalaislegioona perusti päämajansa Aminciuhun (Metsovo).

Muun Balkanin tavoin myös Pindoksen vuoristoalue joutui vuonna 1942 veristen partisaanitaisteluiden näyttämöksi. Ruhtinas Alkibiades luopui kruunusta ja pakeni Romaniaan. Hän sekaantui myös Bulgarian pitkälliseen sissisotaan Makedoniassa, kun Makedonian vallankumouksellinen organisaatio VMRO tarjosi hänelle Makedonian vojvodikunnan kruunua.

Italialaiset päättivät antaa Pindoksen ruhtinaskunnan unkarilaiselle paroni Gyula Milványi de Csesznegille, joka kruunattiin prinssi Julius I:ksi. Uusi prinssi ei tosin astunut jalallaan olemattomaan ruhtinaskuntaansa, ja Italian kuningaskunnan kukistumisen myötä Saksa joutui muodostamaan alueelle sotilashallinnon.

Sodan jälkeen Suur-Saksa oli jo valmis luopumaan italialaisten aloittamista suunnitelmista, mutta ennen kaikkea Romanian painostuksen ansiosta Pindoksen ruhtinaskunta päätettiin toteuttaa, tosin huomattavasti alkuperäisiä suunnitelmia suppeammassa mittakaavassa. Sodan voittajavaltioihin kuuluva Bulgaria ei ollut valmis luopumaan Makedonian eteläosista ja Albanian valakialueet sijaitsivat maan keskiosissa, eikä maan silpominen olisi ollut järkevää.

Lopulta päädyttiin antamaan valakeille sodan hävinneeseen Kreikkaan kuulunut Ioanninan maakunta. Alueen kreikkalaisenemmistöstä osa siirrettiin pois ja tilalle tuotiin valakiväestöä Albaniasta ja Makedoniasta. Saksan sotilashallinto päättyi vuonna 1951, kun Hohenzollern-Sigmaringenin kuningashuoneesta valittiin prinssiksi Franz Josef. Pindoksesta tuli autonominen maakunta Helleenien tasavallan sisällä.

Itsenäisen valakivaltion unelma jäi torsoksi: ruhtinaskunnan alueella on huomattava kreikkalaisvähemmistö (n. 40% väestöstä) ja suurin osa valakeista elää edelleen valakivaltion ulkopuolella. Pindoksen ruhtinaskunta on asukasluvultaan Euroopan pienimpiä maita, ja on suosittu turistikohde hiihtokeskustensa ja ortodoksiluostariensa takia.