Valtakunta » Uusi Eurooppa » Kartta » Bulgaria

Bulgaria

Bulgaria itsenäistyessä Ottomanien valtakunnasta maa oli maatalousvaltainen ja rutiköyhä. Saksan vanhana liittolaisena Bulgariasta tuli Balkanin alueen sotilasmahti ja eräs Uuden Euroopan menestyksekkäimmistä ”taloussusista”. Bulgaria tuottaa vientiin mm. tupakkatuotteita, suklaata ja muita erinomaisia maataloustuotteita.

HISTORIA

Ensimmäisessä maailmansodassa ja Balkanin sodissa nöyryytetty Bulgarian kuningaskunta näki uuden sodan syttyessä mahdollisuuden palauttaa kuningaskunnan yhteyteen Jugoslavialle, Kreikalle ja Romanialle menetetyt alueet. Saksan menestyksekäs yhtenäisyyspolitiikka herätti mielenkiintoa niin upseeriston kuin poliitikkojen keskuudessa. Vuonna 1919 solmittu Neuillyn rauhansopimus oli aluemenetysten lisäksi supistanut ennen Balkanin vahvimman armeijan vain 30 000 mieheen, ja useat tahot unelmoivat Bulgarian armeijan kunnian palauttamisesta.

Bulgarian geopoliittinen tilanne oli kuitenkin vaikea. Viholliset ympäröivät sitä joka puolelta. Yksinvaltaisesti hallinnut tsaari Boris III päätti odottaa ja seurata sodan etenemistä. Bulgaria oli kuitenkin vahvasti taloudellisesti riippuvainen Saksasta. Maat olivat olleet aseveljiä jo ensimmäisen maailmansodan aikana, ja perinteinen vihollinen Kreikka oli suuntautunut länsiliittoutuneisiin päin. Boris III oli myös naimisissa Italian kuninkaan tyttären kanssa, mikä osaltaan lähensi Bulgaariaa akselivaltoihin.

Maan poliittisesti aktiivisimmat ja akselimyönteisimmät tahot vaativat vastahakoiselta tsaarilta nopeampaa toimintaa. Parlamentin kansanedustaja Peter Doumanov lausui tilanteesta seuraavasti: ”Kaksi miljoonaa bulgarialaista on vieraan vallan alaisuudessa. 70 miljoonan kansalaisen Saksa järisytti koko Eurooppaa kahden miljoonan Tšekkoslovakiassa asuneen saksalaisen tähden. Me 4–miljoonainen bulgarian kansa emme uskalla avoimesti taistella kansamme kolmasosan, Traakian ja Makedonian bulgaarivähemmistöjen puolesta. Jotkut sanovat, että Bulgaria ei ole Saksa. Sanon heille, että Bulgariasta pitäisi tulla Balkanilla se voima, mikä Saksasta on muodostunut Euroopassa!”

Suurimmat tsaarin puolueettomuuspolitiikka vastaan hyökänneet ryhmittymät olivat tulevan pääministeri Petur Gabrovskin Bulgarian kansallishengen edistyksen vartijat (Ratnitsi), Bulgarian kansallislegioonien unioni ja professori Aleksandar Tsankovin Kansallissosiaalinen liike. Kansallismielinen aktivismi tuotti lopulta tulosta, kun Boris III nimitti pääministeriksi saksalaismyönteisen Bogdan Filovin. Tie Saksan liittolaiseksi ja Suur-Bulgarian toteuttamiseksi oli auennut.

Vanhojen vihollisuuksien hautaamiseksi solmittiin 7. syyskuuta 1940 Saksan välittämä Bulgarian ja Romanian välinen Craiovan sopimus. Romania luovutti Bulgarialle ensimmäisessä Balkanin sodassa valloittamansa Etelä-Dobrudžan ja pohjoisessa asuvia bulgaareja. Dobrudžan romanialaisväestö siirreettiin takaisin Romaniaan. Virallisesti Bulgaria liittyi akselivaltoihin 1. maaliskuuta 1941.

Bulgarialaiset joukot eivät osallistuneet taisteluihin Kreikkaa ja Jugoslaviaa vastaan, mutta Hitler oli henkilökohtaisesti luvannut tsaarille menetettyjen alueiden palauttamisen. Kreikan kukistuttua Bulgarian armeija otti haltuunsa Makedonian ja Länsi-Traakian. Pääosaltaan bulgaarien asuttaman Makedonian asukkaat ottivat Bulgarian armeijan vastaan riemukkaasti ja tsaari Borista juhlittiin vapauttajana. Jugoslavialta saatu Vardarin badovina jaettiin Bulgarian ja Albanian kesken: Albania sai albaanienemmistöiset Pologin alueen ja muutamia kuntia Makedonian lounaisosista, Bulgaria lähes koko Makedonian. Nedićin Serbia palautti Bulgarialle osia Pcinjan ja Pirotin seutukunnista, tärkeimpänä Tzaribrodin (Dimitrovgradin) ja Bosilegradin kaupungit. Yhteensä Bulgarian kuningaskunnan pinta-ala kasvoi näissä vuoden 1941 verettömissä ”valloituksissa” n. 35 000 km².

Saksan Neuvostoliittoon suuntautunut sotaretki sai Bulgariassa aikaan sisäpoliittisen kriisin. Venäjä on historiallisesti koettu Bulgarian läheisenä ystävänä, jonkinlaisena isoveljenä. Yleinen mieliala oli sodan vastainen, vaikka ymmärrettiin, että kyseessä oli ristiretki bolševismia, ei Venäjän kansaa vastaan. Venäläismielinen Boris III ei kuitenkaan koskaan julistanut sotaa Neuvostoliitolle, mutta teki näin Yhdysvalloille ja Britannialle. Länsiliittoutuneet pommittivat 1943 Sofiaa, jolloin noin 2000 siviiliä kuoli ja yli 12 000 taloa tuhoutui korjauskelvottomiksi. Tukholman erillisrauha päästi lopulta bulgaarit kiusallisesta tilanteesta, eikä maa koskaan joutunut sotimaan slaavilaisveljiään vastaan. 

Boris III kuoli yllättäen elokuussa 1943, ja valtaistuimelle nousi hänen kuusivuotias poikansa Simeon II. Sijaishallitsijana toimi pääministeri Filov, joka nimitti uudeksi pääministeriksi valtionvarainministerinä toimineen Dobri Božilovin. Häntä sodan jälkeen seurasivat ex-sisäministeri ja fascisti Petur Gabrovski (1947-1952) ja professori Aleksandar Tsankov (1952-1959). Tänä aikana Tsankovin kansallissosialistit vakiinnuttivat itsensä Bulgarian merkittävimpänä puolueena Eurooppaan suuntautuneen ulkopolitiikan ja korporatisten talousohjelman ansiosta.

Toisin kuin monet muut Balkanin maat, Bulgaria ei ajautunut sodan aikana tai sen jälkeen traagisiin sisäisiin konflikteihin ja pystyi jatkamaan hyvin alkanutta talousyhteistyötä Saksan kanssa. 1960–luvulla Bulgarian talouden pääpainoksi otettiin kevyt teollisuus, tietotekniikka, laadukkaat maataloustuotteet ja turismi. Tuloksena on Balkanin menestystarina: yksi Euroopan merkittävimpiä ”taloussusia”: taloudellisesti, sotilaallisesti ja poliittisesti vakaa ja yhtenäinen valtio. Vuonna 1983 neljälläkymmenellä taloudella sadasta oli yksityisauto, 96:lla sadasta oli jääkaappi ja jokaisella oli kaukokuvastin.

MAKEDONIAN KYSYMYS

Vanha-Serbiaksi kutsuttu Makedonian maakunta oli joutunut serbien haltuun 1912 ja vuodesta 1929 se oli osa Jugoslavian kuningaskuntaa. Alueen asukkaat puhuivat kuitenkin äidinkielenään bulgariaa. Kun Bulgaria miehitti maan 18.5.1941, suurin osa asukkaista tervehti bulgaareja vapauttajina. Vuonna 1893 perustettu separatistiliike Makedonian sisäinen vallankumouksellisen organisaatio (Vnatrešna Makedonska Revolucionerna Organizaciya, VMRO), joka oli taistellut Makedonian vapauttamiseksi serbien vallasta, hajosi miehityksen vuoksi kahteen ryhmään: enemmistö kannatti liittymistä Bulgariaan, pieni radikaali vähemmistö vastusti sitä ja ajoi itsenäistä sosialistista neuvosto-Makedoniaa.

Levottomuudet alueella jatkuivat aina vuoteen 1949 asti. Bulgariaa vastustaneet separatistit tarjosivat 1942 Makedonian kruunua Alkhiviad Diamandille, joka vuotta aiemmin oli perustanut Epirokseen autonomisen Pindoksen ruhtinaskunnan, mutta Diamandi kieltäytyi. Hävittyään aseellisen taistelun Saksan tukemaa Bulgarian armeijaa vastaan VMRO:n sirpaleryhmä jatkoi kamppailuaan terrorin keinoin yhdessä Jugoslavian maanalaisen kommunistipuolueen kanssa. Väkivalta kiihtyi uudelleen 1960-luvulla, jolloin kävi myös ilmi Albanian ja Kreikan salainen tuki makedonialaisseparatisteille.